perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluviemisiä


 

Joulupallero joulunpunaisesta langasta. Opettajalle hyvää joulua, joulukukan sijaan. Meidän kolmosluokkalainen on innostunut englannista. Korttiinkin piti kirjoittaa lontooksi :) 


Amarylliksen alla mun joitain vuosia sitten virkkaama huovutettu liina. Tää tais olla mun ihan ensimmäisiä töitä, kun innostuin käsitöistä. Siitä huomaa, että se on harjoituskappale, mutta siinä on sitä itsetehtyä fiilistä. 


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lisää lapasia


Peruslapasia, niitä tarvii aina. Ne ei ole parhaat autolla ajaessa, mutta käy ne siihenkin. Helppo heittää käteen. Molemmat lapaset tehty Novita Isoveljestä. Novitan lapasohjeella. Puikkoina käytin nelosen sukkapuikkoja, jotta sain vähän tiiviimpää neulosta.

Kaksi lahjaneuletta vielä tekemättä. Luulen, että ehdin jouluksi. Mikä teillä on tilanne jouluneuleiden kanssa? Pitääkö aattoyönä vielä tehdä? :) (sitäkin on harrastettu)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Lapasia

Huovutettuja lapasia. Ohjeen näille olen kirjoittanut viime jouluna, sen löytää täältä. Lankana Fritidsgarnia ja Unnia, molemmat huopuvat hyvin ja kaikki on pesukoneessa huovutettuja.




Lahjaneuleita on valmistunut vinopino, mutta pimeys häiritsee kuvausta, sillä en omista niin hyvää kameraa, joka toimisi hämärällä, enkä ole valosaan aikaan kotona. Jota muuten tänään kesti noin tunnin verran päivällä. Tarkkailin töissä pimeän tuloa. Mutta, koska mitään ei ole tehtävissä niin mennään hämärillä kuvilla, eiköhän kuvista kuitenkin ilmene, että siinä ovat lapaset.

Jos vielä meinaat tehdä jouluksi jonkun pikaneuleen, niin nämä ehtii :)


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lumipäivitys

Kenen facebook uutisvirta on viime päivinä täyttynyt lumipäivityksistä? Kyllä nämä neljä vuodenaikaa on ihana asia. Joka vuosi valkea maa saa meidät hämmästymään. Ensilumen sateella juostaan aina ikkunaan ihailemaan. Kattokaa sataa lunta! Niin tuttua, mutta aina yhtä ihmeellistä. Minä pidän lumesta, lumitöistä, hiihtämisestä, lämipimistä villavarusteista, tunnelmamallisista illoista, kauniista lumisista maisemista ja kaikesta mitä talvi voikaan tarjota.

Lankakori on täyttynyt uusista keristä. (ei olis tarvinnut, mutta oli pakko) Jouluneuleet jatkukoon. Päätin etten ota stressiä. Jos en ehdi neuloa, niin ostan lahjan.

 

Siksakki lämmittää vilukissaa. Tuo palmikkopipo on aikuisen päähän tehty, mutta meneehän nuo palmikot pojallakin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Things to do

Lista vaan kasvaa ja kasvaa. Eikä lauantain käsityömessut helpottanut tilannetta ollenkaan, sillä mukaan tarttui "muutama" idea mitä olisi kiva tehdä. Joulu alkaa kuitenkin lähestyä, joten lahjalistasta saa aina silloin tällöin vetää muutaman kohdan yli. Taas on muutama työ valmiina, mutta niistä vain vilauksia.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sunnuntaina

Tänään on myrsky. Ulkona taitaa lapset lähteä lentoon. Päiväuniajan aion käyttää neulomiseen. Kolme ihanaa työtä on viittä vaille valmiina...nyt vähän niiden kimppuun. Tunnelmallista sunnuntaita.


maanantai 11. marraskuuta 2013

Joulupallero


Joulupallero. Melko turha kapistus, mutta kuitenkin niin sympaattinen. Versioitahan näistä on yhtä sun toista. Arne ja Carlos (ne Norjan pojat) taisivat laittaa villityksen aluilleen. No minä tein hieman simppelimmän version ja tykästyin tähän malliin niin, että taidanpa tehdä toisenkin mokoman jouluisemmassa värissä. Tämän tekemiseen taisi mennä aikaa n. tunteroinen, eli kovin vaativasta työstä ei tässä ole kyse. Seuraavan teen kuitenkin ohuemmalla langalla. Tämä möhkäle saisi kyllä kuusen oksan roikkumaan. Ohje pallerolle on englannin kielellä, mutta esim. täältä ullaneuleen sivuilta löytyy hyvä sanasto ja sen oppii nopeasti. Eli ei kannata säikähtää, jos ei aiemmin ole neulonut englanniksi. 

Ohje: Knitting daily (vaatii kirjautumisen)