maanantai 23. syyskuuta 2013

Palmikoita ja siksakkia

SikSak-huivi tuli vihdoin jonkin aikaa sitten valmiiksi. Enhän tehnyt sitä kuin reilut puoli vuotta. Mutta välillä meni innostus, tuli kesä ja sitten jo syksy. Syksy innoitti taas jatkamaan tuota huivin retaletta, joka sai langoikseen jämien jämien jämät. Sen värit ei sovi yhteen, eikä värien sopivuutta keskenään ole millään lailla mietitty. Lankakorista on otettu aina kerä, joka ensimmäisenä on käteen sopinut. Huiviin sai tuhlattua mukavan määrän jämäkeriä, mutta jäihän niitä edelleen kaappiin kiusaamaan. Niistä jotain muuta. Kunhan kiinnostaa.


Huivin on tarkoitus palvella hyytävän kylminä talvipäivinä ja pöllyävässä pulkkamäessä. Neiti palelee todella helposti, joten hänet on puettava yltäpäältä villaan. Onneksi ei valittele kutinaa. Vaikka värit ei sovi yhteen niin silti huivi on mun mielestä sopivan lapsekas kaikkine väreineen ja onhan nuo siksakit ihan kivoja, kai?


Myssyn neuloin neidin luokkakaverille synttärilahjaksi. Siihen ajattelin raapustaa ohjeet, jos joku haluaa nopean ja lämpimän lämmikkeen talveksi valmistaa. Täytyy vain kaivaa muistiinpanot esiin.

Huivin ohje on viime talvisesta Suuri Käsityö lehdestä. Ohjeessa huivi oli neulottu isoveli langasta. Itse käytin isoveljeä, nallea tuplana, Maijaa tuplana, Novita woolia tuplana. Tais siellä olla jotain muutakin mukana. Puikkoina palveli kutoset.

Myssy on Novita uudesta hile langasta, mutta tosiaan siihen palaan vielä ohjeen kera.



maanantai 16. syyskuuta 2013

Kroatiassa

Kroatiassa oli IHANAN kirkas ja turkoosi meri. Kauniit maisemat. Maailman parasta jäätelöä. Uskomattoman kalliita veneitä. Mustekaloja. Kauniita auringonlaskuja. Kapeita kujia ja paljon portaita. (kierrettiin ne) 

Jos nämä ylistykset ei vakuuta, niin suosittelen käymään itse paikan päällä. Pienellä vaivannäöllä talouskaan ei kaadu, kun itse viitsii järkkäillä matkan eikä tyydy matkanjärjestäjien valmiisiin paketteihin.

Niin ja se meri oli ihana. Kerroinko jo?











 

tiistai 3. syyskuuta 2013

SikSakkia

Alkaa olla melko pitkä, mutta ei vielä tarpeeksi....

perjantai 30. elokuuta 2013

SE villapaita

Villapaita josta roikkui ihan liikaa päättelemättömiä lankoja on päätelty. Aikaa sitten, mutta on jäänyt esittelemättä.

Lanka on ihanan pehmeää Dropsin Nepalia, jossa on villaa ja alpakkaa. Kuulemma vähän kutittaa, mutta varmasti talvella lämmittää. Tein paidan nelosen puikoilla, mutta vitosilla olis tullut parempi, koska nyt se on aavistuksen peltimäinen.


Itse tykkään kyllä paidan väreistä, ne on mukavan harmooniset.

Syksy on muuten mun mielestä parasta retkeilyaikaa. Vielä on täydellisiä ilmoja pakata eväät reppuun ja lompsia johonkin mukavaan paikkaan niitä napostelemaan. Koska retkeilyssähän se tärkein juttu on tietysti ne eväät :)

Täällä meillä vietetään nyt tänä viikonloppuna venetsialaisia, joka meinaa mökkikauden päättäjäisiä. TIedossa on siis herkuttelua, ulkotulia, raketteja ja sambakulkuetta. Mukavaa viikonloppua!

perjantai 23. elokuuta 2013

Mummo

Useana päivänä viikossa mun työmatkalla (yleensä klo 5.55 aamulla) kohtaan sympaattisen mummon. Mummo ulkoiluttaa koiraansa. Kohtaamme aina samassa kohdassa. Mummolla on aina punaiset kumisaappaat, punainen tuulitakki ja punainen unikkohuivi hiuksia suojaamassa. Papiljotteja en ole huomannut. Jos mummoa ei näy niin huomaan vilkuilevani sivuteille, josko mummo olisi muuttanut reittiään. Jos häntä ei näy niin ihmettelen, missä mummo luuraa. Nyt en ole nähnyt mummoa koko viikolla ja alan huolestua. Toivotaan,  että ensi viikolla mummo palaa normaaliin rytmiin.

 

Ps. Oon varma, että mummokin käy kuksakahveilla.
 

maanantai 19. elokuuta 2013

18 päivää

... ja paistatellaan päivää näissä maisemissa.


Kuva googlesta.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Omppupuu

Rakastan vanhoja ja isoja omenapuita. Semmosia jonka oksat on levinneet leveälle ja ne roikkuu hieman alaspäin. Runko on melko paksu ja siinä kukkii kesällä valkoiset kukat. Näitä ihania omenapuita näkee yleensä vanhojen talojen pihoilla.

Tänään oli uusimman kummitytön ristiäiset ja annettiin hänelle lahjaksi omenapuu. Korttiin tuli pätkä Antti Tuiskun (nolo??) juuret kappaleen sanoitusta..

"Me istutettiin yhdessä puu
Sen oksille linnut laskeutuu"

"Ja siitä taimesta kasvoi puu
Se maailman tuulissa vahvistuu"


Toivon, että puusta kasvaa vahva ja kaunis omenapuu. Ja toivottavasti myös kummitytölle käy samoin.

Puun lisäksi annoin jotain itse tehtyä.

 

 Lämmintä ylle, kun syksy ja talvi on tuloillaan.