maanantai 14. tammikuuta 2013

Kaikki sateenkaaren värit

Eksyin silmäilemään Novitan kevään uutuuslankoja ja ai että miten herkullisia värejä sieltä onkaan kauppoihin tulossa. Minttua, sinappia, roosaa ja kaikkia ihania heleitä pastellin sävyjä. Mutta, koska en saa ostaa vielä lankoja, kun vanhoja on liikaa niin päätin laittaa kaikki olemassa olevat värit yhteen ja aloin väsätä tytölle kaulahuivia. Kaikissa sateenkaaren väreissä.

Siksak huivi

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi vuosi

Pitkästä aikaa... Suunnitelmani antaa pitkälti ainoastaan neulottuja/itse tehtyjä lahjoja jouluna ei aivan toteutunutkaan niinkuin olin suunnitellut. Neulomista on tullut kyllä harrastettua, mutta  lahjaksi asti niistä tekeleistä ei kuitenkaan ollut. Moneskohan kerta kun tätä vannon, mutta tänä vuonna aloitan lahjojen teon jo ajoissa. Vai mitä J ;)

Tälle vuodelle tein itselleni pienen lupauksen/päätöksen, että en osta turhaan uusia lankoja vaan hankkiudun ensin vanhoista eroon. Niitähän on muuten kertynyt... Kokeillaan kuin pitkään päätös pitää. Muita päätöksiä tälle vuodelle on valmistua koulusta ennen kesää. Siitä yritetään ainakin pitää tiukasti kiinni.

Tällä hetkellä vanhat langat onkin päässyt hyötykäyttöön ja ties miten monta onkin keskeneräisenä taas.


Jos yks alkaa kyllästyttämään niin vaihdetaan toiseen. :) Mietin myös, kunhan tässä uutta blogi-intoa taas löytyy niin voisin kokeilla lisäillä tekeleisiin ohjeita. Jos sattuu, että jotain vaikka kiinnostaisi kokeilla.

Ihanaa alkanutta vuotta. Ulkoillaan paljon, kun kelit alkaa pikkuhiljaa olla siihen täydelliset.